Pekka Piippo ja Jyrki Nurminen kesän toiseen osakilpailuvoittoon Jyväskylässä

Beach volleyn SM-kiertueen Jyväskylän osakilpailun voiton veivät miehissä Pekka Piippo ja Jyrki Nurminen. Naisissa Anete Krastina ja Jana Jaudzema olivat puolestaan viikonlopun ykköspari.

Miesten finaalissa kohtasivat toisilleen erittäin tutut parit Pekka Piippo / Jyrki Nurminen ja Harri Suonikko / Saku Viljamaa. Kesän toista osakilpailuvoittoaan tavoitelleet Piippo/Nurminen aloittivat ottelun hieman vaisusti. Taitavat Suonikko ja Viljamaa käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja ottivat ensimmäisestä erästä suhteellisen selvän voiton pistein 21–16. Yleisöön menevän ottelun ja Jyväskylän osakilpailun voiton veivät kuitenkin Piippo ja Nurminen lukemin 2–1 (16–21, 23–21, 15–11).

– Turnaus oli meiltä nousujohteinen: lauantain peleissä oli hieman totuttelemista Jyväskylän kenttien pehmeään hiekkaan, mutta sunnuntaina oma peli kulki jo paremmin. Finaali oli erittäin tasainen ja hyvätasoinen, Jyrki Nurminen kommentoi voitetun finaalin jälkeen.

Naisten turnauksesta odotettiin kovatasoista ja huipputasaista kun mukana oli sekä kovia ulkomaalaisia että edellisissä turnauksissa kärkisijoille sijoittuneet suomalaisparit. Viikonlopun aikana nähtiinkin erittäin viihdyttävää beach volleyta. Turnauksen tasaisuudesta kertoo paljon se, että molemmat finaaliparit raivasivat tiensä loppuotteluun tappiokaavion kautta.

Erittäin fyysiset latvialaiset Anete Krastina ja Jana Jaudzema olivat sunnuntain otteluissa pitelemättömiä. Aamun puolivälierässä kaatuivat virolaiset Kristi Nõlvak / Julija Mõnnakmäe erin 2–0 (21–14, 21–16) ja välierässä nuoret suomalaislupaukset Ida Sinisalo / Niina Ahtiainen niin ikään puhtaasti 2–0 (21–18, 21–16).

Naisten finaalissa latvialaiset saivat vastaansa Eveliina Koljosen ja Nette Tuomisen, jotka olivat kaataneet välierässä kahden edellisen osakilpailun ykköset Kirsi Hyttisen ja Julia Tokarenkon niukasti 2–0 (21–18, 22–20).

Vatsataudin kanssa kamppailleet Koljonen ja Tuominen joutuivat hyvistä erien aluista huolimatta toteamaan Krastinan ja Jaudzeman tällä kertaa vahvemmiksi suoraan erin 2–0 (21–15, 21–14).

Seuraava osakilpailu pelataan 22.-24. heinäkuuta Helsingissä, SM-finaalit 12.-14. elokuuta Kouvolassa.

Sijoitukset Jyväskylän osakilpailussa

Miehet

1. Pekka Piippo / Jyrki Nurminen
2. Harri Suonikko / Saku Viljamaa
3. Santeri Sirén / Miro Määttänen
3. Jaakko Keskitalo / Teppo Pulkkinen

Naiset

1. Anete Krastina / Jana Jaudzema
2. Eveliina Koljonen / Nette Tuominen
3. Kirsi Hyttinen / Julia Tokarenko
3. Ida Sinisalo / Niina Ahtiainen

Beach volleyn SM-kiertue Jyväskylässä 8.–10.7. – Mukana jyväskyläläinen junioripari

Aikuisten beach volleyn SM-kiertueen kesän kolmas osakilpailu pelataan Jyväskylässä, Tuomiojärven uimarannan kentillä 8.–10.7. Katseet kiinnittyvät turnauksessa erityisesti naisten peleihin, joissa nähdään runsaasti kansainvälistä väriä ja järjestävän JyväsLentiksen junioripari.

Naisten turnauksessa nähdään kovia ulkomaalaispareja, kun mukana on Viron maajoukkuepassari Julija Monnakmäe parinaan Viroa olympiakarsinnoissakin edustanut Kristi Nolvak, Suomen kentiltä entuudestaan tutut vahvat latvialaiset Jana Jaudzema ja Anete Krastina sekä Kouvolan osakilpailussa kolmanneksi sijoittuneet venäläiset Natalia Stepanova ja Anna Alova.

Erityistä mielenkiintoa naisten sarjaan tuovat ensimmäistä kertaa aikuisten SM-kiertueella pelaavat JyväsLentiksen juniorit Emma Tenhunen ja Oona Ojala.

– On upeaa, että aikuisten osakilpailussa nähdään ensimmäistä kertaa seuran omia junioreita. Olosuhteet beach volleyn pelaamiseen Jyväskylässä ovat kehittyneet vuosi vuodelta, ja vahva juniorityö lentopallossa alkaa kantaa myös hiekkakentille.

– JyväsLentiksessä beach volley on ollut osa junioreiden kesäharjoittelua jo vuosia. Tässäkin haluamme edelleen kehittää toimintaamme. Tänä kesänä juniorit ovat päässeet parhaaseen mahdolliseen oppiin, kun he harjoittelivat kesäkuussa Emilia Nyströmin johdolla, JyväsLentiksen toiminnanjohtaja Taneli Nieminen toteaa.

Jyväskylän osakilpailussa ovat mukana myös kahden edellisen osakilpailun ykköset Julia Tokarenko / Kirsi Hyttinen sekä ensimmäistä kertaa tänä kesänä Suomen kentillä nähtävät kesän 2015 SM-pronssimitalistit Niina Ahtiainen / Ida Sinisalo.

Miesten turnauksen mielenkiintoisimpiin nimiin kuuluu lentopalloväelle erittäin tuttu kansainväliset kentät jättänyt maajoukkuepassari Mikko Esko. Lisäksi mukana ovat kovakätiset nuoret veljekset Miro Määttänen parinaan Santeri Siren ja Marko Määttänen parinaan Pyry Topio sekä vuoden tauon jälkeen pariksi palanneet Pekka Piippo / Jyrki Nurminen, jotka ovat olleet finaalissa kesän kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa. Turnauksessa nähdään myös kokonainen veljessarja: pitkään beach volley -kenttiä kiertäneiden Miika ja Joona Mannisen lisäksi Tuomiojärven hiekalle astelevat nuoremmat veljet Vili ja Veli.

– Turnaus tulee olemaan mielenkiintoinen. Miehissä kärkipään parit ovat mukana, mm. Sastamalan osakilpailun voittajat Siren/Määttänen sekä toisen osakilpailun Kouvolassa voittaneet Piippo/Nurminen. Naisten puolella ulkomaalaiset parit varmasti tuovat oman säväyksensä, kiertuepäällikkö Sini Rönnqvist sanoo.

Tapahtuman järjestelyistä vastaa juniorilentopalloseura JyväsLentis. Seuran 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi lentopallo ja beach volley halutaan tuoda Jyväskylässä kaikkien nähtäville: jo pelattujen maajoukkuepelien ja junioreiden beach volleyn SM-kiertueen osakilpailun lisäksi elokuussa ovat luvassa vielä viranomaisten SM-kilpailut sekä Masters SM-kisat.

– Turnauksen järjestelyt tulevat sujumaan varmasti hyvin, kun Jyväskylässä on järjestetty aiempina kesinä muun muassa kaksi SM-osakilpailua, SM-finaalit sekä NEVZAn turnaus, unohtamatta junioreiden SM-kiertueen turnauksia, Rönnqvist muistuttaa.