Beach volleyn SM-kiertue käynnistyy Jyväskylästä

Beach volleyn SM-kiertue käynnistyy Jyväskylästä

Tuomiojärven uimarannan kentät täyttyvät 30.6.-2.7., kun Jyväskylässä pelataan viikonlopun aikana sekä aikuisten SM-kiertueen osakilpailu että juniorien U14-ikäluokan turnaus.  Kyseessä on kesän ensimmäinen turnaus sekä aikuisten SM-kiertueen että juniorien osalta.

Aikuisten SM-kiertueen osakilpailu, TEHO Sport Open Jyväskylä, pelataan nyt jo neljäntenä peräkkäisenä kesänä Jyväskylässä.  Turnaukseen on ilmoittautunut naisissa 13 ja miehissä 19 paria. Miehissä ennakkosuosikkina turnaukseen lähtevät viime kesän Suomen mestarit Jyrki Nurminen ja Pekka Piippo. Yksi vahvoista haastajista on paikallinen pari Pasi Hyvärinen / Tuomo Ikonen, joka nappasi voiton Jyväskylän Avoimesta turnauksesta kaksi viikkoa sitten.

– Kaksi ulkomaan turnausta ja Jyväskylän Avoin olivat erittäin hyviä paikkoja hioa yhteispeliä kohdalleen. Todella mukava aloittaa kotikentillä SM-kiertue ja odotammekin kotiyleisön kannustusta, kun päästään pelaamaan Suomen kovimpia vastaan, Pasi Hyvärinen toteaa.

Naisten turnauksessa lähtökohdat ovat tasaisemmat eikä yhtä yksittäistä suosikkia turnauksen voittajaksi löydy.  Turnauksessa mukana nähdään nuori jyväskyläläispari Oona Ojala / Emma Tenhunen, jotka pelaavat yhdessä ensimmäistä kautta aikuisten kiertueella. Pari on päässyt harjoittelemaan entisen huippupelaajan, Emilia Nyströmin, alaisuudessa.

Juniorien turnauksessa on mukana yhteensä  23 paria. Sekä tyttöjen että poikien turnaukset alkavat lauantaina ja huipentuvat sunnuntain loppuotteluihin. Myös junioreiden turnauksessa nähdään mukana järjestävän seuran, JyväsLentiksen, pelaajia.

Aikuisten SM-osakilpailu käynnistyy perjantaina miesten karsinnoilla klo 18.00. Lauantaina  on ohjelmassa pääkaavion otteluja klo 9.00-21.00 välillä. Turnaus huipentuu sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on klo 10.00-11.00 puolivälierät, 12.00-15.00 välierät sekä 16.00 naisten ja 17.00 miesten loppuottelut.

SM-kiertueen huipentaa Jyväskylän satamassa 11.-13.8. pelattava SM-finaaliturnaus.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Kovatasoinen Avoin turnaus Tuomiojärvellä 17.-18.6.

Kovatasoinen Avoin turnaus Tuomiojärvellä 17.-18.6.

Tuomiojärven uimarannan kentillä pelataan 17.-18.6. kovatasoinen beach volleyn Avoimen kiertueen turnaus. Mukana on sekä naisissa että miehissä 16 paria. Miehet pelaavat lauantaina 17.6. ja naiset sunnuntaina 18.6. Turnauksessa nähdään useita tasokkaita SM-kiertueellakin menestystä saavuttaneita pareja. Ottelut käynnistyvät molempina päivinä klo 10 ja finaalit pelataan n. klo 18 alkaen.

Turnauksessa on mukana mukavasti paikallista väriä. Yksi turnauksen ennakkosuosikeista miesten puolella on Team Lapti Pasi Hyvärinen / Tuomo Ikonen ja naisissa taas nuoret jklbeach.fi Emma Tenhunen / Oona Ojala lähtevät hakemaan menestystä. 

Turnaus toimii loistavana valmistautumisena SM-kiertueelle, joka starttaa samaisilla Tuomiojärven kentillä 30.6.-2.7. pelattavalla SM-osakilpailulla. Kotimainen biitsikesä myös huipentuu Jyväskylään, kun SM-finaalit pelataan Jyväskylän satamassa 11.-13.8.

Naisten osallistujat ja otteluohjelma >>>
Miesten osallistujat ja otteluohjelma >>>

 

VIP-passit beach volley -kesän huipennukseen nyt myynnissä!

Kesällä 2015 loistavan suosion saavuttanut beach volleyn SM-finaaliturnaus palaa Jyväskylään vuoden tauon jälkeen. Beach volleyn SM-kiertueen huipentava kolmipäiväinen finaaliturnaus pelataan Jyväskylän satamaan rakennettavalla tapahtuma-alueella 11.–13.8. Saman viikonlopun aikana selvitetään sekä aikuisten että junioreiden mitalistit.

 

VARMISTA PAIKKASI BIITSIKESÄN HUIPENNUKSEEN!

VIP-passilla seuraat kotimaisen beach volley -kauden huipennusta aitiopaikalta kentänlaidasta tai VIP-rekan terassilta. Nauti pelien lomassa oheisohjelmasta ja ruuasta, vieraile Finnish Sauna Festivalilla sekä verkostoidu muiden VIP-vieraiden kanssa.

 

VIP-PASSI TARJOAA LAAJAN KATTAUKSEN

  • paraatipaikka beach volley -kesän huipennukseen, seuraa otteluita VIP-rekan terassilta tai aivan kentän laidasta
  • biitsiruokailu Ravintolalaiva Gaialla pe-su
  • pelaajatapaamisia
  • sisäänpääsy jälkipeleihin VIP-jonosta yökerho Escapeen

 

VIP-passi 95€/kpl (alv. ei lisätä)

 

LISÄTIEDOT JA TILAUS >>>

Tutustu myös mahdollisuuteen järjestää yrityksen liikunta- tai virkistyspäivä SM-finaalien puitteissa >>>