Beach volleyn SM-kiertue käynnistyy Jyväskylästä

Beach volleyn SM-kiertue käynnistyy Jyväskylästä

Tuomiojärven uimarannan kentät täyttyvät 30.6.-2.7., kun Jyväskylässä pelataan viikonlopun aikana sekä aikuisten SM-kiertueen osakilpailu että juniorien U14-ikäluokan turnaus.  Kyseessä on kesän ensimmäinen turnaus sekä aikuisten SM-kiertueen että juniorien osalta.

Aikuisten SM-kiertueen osakilpailu, TEHO Sport Open Jyväskylä, pelataan nyt jo neljäntenä peräkkäisenä kesänä Jyväskylässä.  Turnaukseen on ilmoittautunut naisissa 13 ja miehissä 19 paria. Miehissä ennakkosuosikkina turnaukseen lähtevät viime kesän Suomen mestarit Jyrki Nurminen ja Pekka Piippo. Yksi vahvoista haastajista on paikallinen pari Pasi Hyvärinen / Tuomo Ikonen, joka nappasi voiton Jyväskylän Avoimesta turnauksesta kaksi viikkoa sitten.

– Kaksi ulkomaan turnausta ja Jyväskylän Avoin olivat erittäin hyviä paikkoja hioa yhteispeliä kohdalleen. Todella mukava aloittaa kotikentillä SM-kiertue ja odotammekin kotiyleisön kannustusta, kun päästään pelaamaan Suomen kovimpia vastaan, Pasi Hyvärinen toteaa.

Naisten turnauksessa lähtökohdat ovat tasaisemmat eikä yhtä yksittäistä suosikkia turnauksen voittajaksi löydy.  Turnauksessa mukana nähdään nuori jyväskyläläispari Oona Ojala / Emma Tenhunen, jotka pelaavat yhdessä ensimmäistä kautta aikuisten kiertueella. Pari on päässyt harjoittelemaan entisen huippupelaajan, Emilia Nyströmin, alaisuudessa.

Juniorien turnauksessa on mukana yhteensä  23 paria. Sekä tyttöjen että poikien turnaukset alkavat lauantaina ja huipentuvat sunnuntain loppuotteluihin. Myös junioreiden turnauksessa nähdään mukana järjestävän seuran, JyväsLentiksen, pelaajia.

Aikuisten SM-osakilpailu käynnistyy perjantaina miesten karsinnoilla klo 18.00. Lauantaina  on ohjelmassa pääkaavion otteluja klo 9.00-21.00 välillä. Turnaus huipentuu sunnuntaina, jolloin ohjelmassa on klo 10.00-11.00 puolivälierät, 12.00-15.00 välierät sekä 16.00 naisten ja 17.00 miesten loppuottelut.

SM-kiertueen huipentaa Jyväskylän satamassa 11.-13.8. pelattava SM-finaaliturnaus.

Tapahtumaan on vapaa pääsy.