Beach volleyn suomenmestaruudet ratkaistiin Jyväskylässä

Beach volleyn suomenmestaruudet ratkaistiin Jyväskylässä

Ennakkosuosikit pitivät finaaleissa pintansa, kun Pekka Piippo ja Jyrki Nurminen ottivat toisen peräkkäisen suomenmestaruutensa ja naisissa Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen veivät mestaruuden vakuuttavalla esityksellä.

Mestaruus oli Parkkisen ensimmäinen aikuisten sarjassa. Ennen aikuisten finaaleja kentällä nähtiin tulevaisuuden huiput, kun pääkentällä ratkaistiin alle 16- ja alle 18-vuotiaiden mestaruudet.

Pekka Piippo kesti paineet miesten finaalissa

Miesten finaalissa nähtiin vuoden 2016 finaalin toisinto, kun vastakkain olivat kaksi turnauksen ennakkoon kovinta paria Jyrki Nurminen / Pekka Piippo ja Santeri Siren / Miro Määttänen. Piipon ja Nurmisen kova pelirutiini riitti toiseen peräkkäiseen mestaruuteen Sirenin ja Määttäsen hyvästä painostuksesta huolimatta.

Sirenin ja Määttäsen saatua ensimmäisessä erässä aloitussyöttönsä kulkemaan, Pekka Piippo oli vaikeuksissa niin vastaanoton kuin hyökkäyksenkin kanssa. Siren/Määttäsen veivät erän nimiinsä selvin numeroin 21–15.

– Minulla oli koko pelin vaikeuksia vastaanotto-hyökkäyksessä. Vastustaja tuli peliin hyvällä syötöllä ja ennakkoon olikin jo tiedossa, että tulevat syöttämään minulle kaikki pallot, Pekka Piippo analysoi otteitaan finaalissa.

Piippo/Nurmisen voitettua tasainen toinen erä, Piippo näytti kolmannessa erässä vahvuutensa verkolla. Erän alkupuolella otetut kaksi peräkkäistä torjuntapistettä toivat hallitseville suomenmestareille johtoaseman, joka piti erän loppuun saakka. Voitto irtosi lopulta erin 2–1 (15–21, 21–18, 15–8).

– Muutama hyökkäysvirhe ensimmäisen erän alussa meni vähän pään sisään ja itseluottamus laski. En saanut omaa peliä käyntiin ennen kuin vasta kolmannen erän alussa, Piippo totesi.

Naisten finaalin ratkaisun avaimena vahva sideout-peli

Naisten finaalissa ennakkosuosikit Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen voittivat Ida Sinisalon ja Niina Ahtiaisen suoraan kahdessa erässä 2–0 (21–17, 21–14). 21-vuotiaalle Parkkiselle suomenmestaruus oli ensimmäinen.

– Teimme tänään Tarun kanssa vähän vähemmän virheitä kuin vastustaja. Lisäksi meidän oma sideout-peli oli tänään kovaa. Luulen, että ne olivat meidän avaimet voittoon tänään.

Vuoden tauon jälkeen Jyväskylään palanneet beach volleyn SM-finaalit järjestetään Jyväskylässä myös vuosina 2018 ja 2019.

– Jyväkylässä on aina ollut hienot järjestelyt ja niin tänäkin vuonna. Oli upeaa katsoa, millaiset puitteet tänne Jyväskylän satamaan oli tehty, beach volley -maajoukkueen päävalmentaja Kai Liukkonen kiitteli.

Finaalien tulokset:

Miehet
Pekka Piippo / Jyrki Nurminen – Santeri Siren / Miro Määttänen 2–1 (15–21, 21–18, 15–8)

Naiset
Taru Lahti-Liukkonen / Anniina Parkkinen – Ida Sinisalo / Niina Ahtiainen 2–0 (21–17, 21–14)

Juniorit

U14-pojat Jimi Lehto/Nooa Marttila - Jiri Kinnunen/Otto Keinonen 0-2 (14-21,18-21)
U14-tytöt Annastiina Tarkkanen/Joanna Kallinen - Aada Haapanen/Siiri Ruohonen 1-2 (21-16,14-21,13-15)
U16-pojat Miro Lehtinen/Aaro Pihlajamäki - Ville Kattelus/Aleksi Muukkonen 1-2 (25-23, 20-22, 13-15)
U16-tytöt Emilia Marjakoski/Aada Aronen - Linnea Kuusela/Roosa Hörkkö 0-2 (17-21, 15-21)
U18-pojat Fedor Ivanov/Severi Savonsalmi - Arttur Pennanen/Santeri Saarimäki 2-1 (17-21, 21-18, 16-14)
U18-tytöt Vilhelmiina Prihti/Aliisa Vuorinen - Nette Laaksonen/Jessica Salminen 2-1 (19-21, 23-21, 15-10)