Ennakkosuosikit voittoon SM-finaaleissa

Nurmiselle ja Sirenille toinen peräkkäinen Suomen mestaruus

Jyväskylän SM-lopputurnauksen suurimmat yllättäjät olivat turnauksessa seitsemänneksi sijoitetut Marko ja Miro Määttänen, jotka antoivat loppuottelussa Sirenille ja Nurmiselle hyvän vastuksen.

Nurminen ja Siren pelasivat molemmat ottelunsa vakuuttavasti ja vähin virhein. Välierässä kaatuivat Saku ja Jarmo Viljamaa suoraan kahdessa erässä 2–0 (21–13, 21–18).

- Meillä oli tavoite lähteä tänne pelaamaan kauden parasta peliä, ja pelasimmekin hyvää omaa peruspeliä. Oli myös hienoa nähdä Määttäsen veljekset yllättäjänä loppuottelussa.

Jyrki Nurmiselle mestaruus oli jo neljäs peräkkäin ja kokonaisuudessaan viides. Marko Määttäselle hopea on ensimmäinen SM-mitali.

- Suomen mestaruus maistuu taas hyvälle, Nurminen iloitsi.

Nurmisen ja Sirenin kausi jatkuu jo ensi viikolla Jurmalassa maailmankiertueen kolmen tähden osakilpailulla. Parin kansainväliset pisteet oikeuttavat turnauksessa suoraan pääsarjapaikkaan.

Piippo ja Suonikko kartuttivat mitalitiliään pronssilla

Pekka Piippo ja Harri Suonikko saivat käännettyä pronssiottelun voitokseen tappiollisen avauserän jälkeen. Saku ja Jarmo Viljamaa tulivat otteluun vahvasti, mutta ottelun edetessä hallinta siirtyi hiljalleen Piipolle ja Suonikolle. Ensimmäisen yhteisen SM-mitalinsa Piippo/Suonikko veivät tuloksella 1–2 (21–18, 21–23, 10–15).

- Oli tosi hankala lähteä pronssiotteluun välierätappion jälkeen, mutta sytyimme ottelun edetessä pelaamaan. Pelin rentous yleensä löytyy pronssipelissä, ja tänäänkin parannettiin peliä huomattavasti välierästä, Pekka Piippo kommentoi.

Lehtonen ja Ahtiainen uusivat vakuuttavasti mestaruuden

Naisten loppuottelu oli naisten ja nuorten maajoukkuepelaajien kohtaaminen. Aliisa Vuorinen ja Vilhelmiina Prihti voittivat välierässä toiseksi sijoitetut Ida Sinisalon ja Anna Rantalan. Vastaansa loppuottelussa nuoret sastamalaiset saivat hallitsevat Suomen mestarit Riikka Lehtosen ja Niina Ahtiaisen.

Vuorinen ja Prihti tulivat loppuotteluun vahvasti syöttäen ja hyökäten, ja laittoivat kokeneemmat Lehtosen ja Ahtiaisen tiukoille etenkin ottelun ensimmäisessä erässä.

– Tiedossa oli, että he tulevat peliin ennakkoluulottomasti. He pelasivat tosi hyvin ja rohkeasti niin kuin heidän pitikin, Lehtonen analysoi ottelua.

– Rutiini oli tänään se, joka toi voiton. Tehtiin muutama virhe vähemmän kuin vastustaja, ja siihen se peli kulminoitui.

Riikka Lehtoselle mestaruus oli jo yhdestoista. Lehtonen saavutti ensimmäisen mestaruutensa vuonna 1997 – samana vuonna, kun parinsa Niina Ahtiainen syntyi. Lehtonen iloitsee sekä oman uransa jatkumisesta että lajin kehittymisestä Suomessa.

– Olen kiitollinen siitä, että saan vielä pelata ja että olen edelleen motivoitunut treenaamaan. Olen myös iloinen, että Suomessa on taso lähtenyt nousuun ja lajiin panostetaan enemmän. Meillä on tulossa erittäin potentiaalisia junnuja.

Pronssimitalit ensimmäistä kesää yhdessä pelaaville Rantalalle ja Sinisalolle

Ensimmäistä kesää yhdessä pelaavat Ida Sinisalo ja Anna Rantala olivat asettaneet kesän tavoitteeksi nousta Suomessa kolmen parhaan joukkoon. Niukan välierätappion jälkeen pronssiottelu Tuuli ja Katja Metsäkoivua vastaan käynnistyi virheiden sävyttämänä.

– Ensimmäinen erä lähti tahmeasti käyntiin, eikä saatu omaa peliä kasaan millään osa-alueella. Voitetun toisen erän jälkeen kolmanteen yritettiin lähteä nolla-nolla tilanteesta, ensimmäistä beach volley -kesäänsä pelaava Rantala kommentoi.

Parin kesä jatkuu kansainvälisissä merkeissä.

– Huomenna lähdetään Kiinaan, ja siellä on maailmankiertueen osakilpailu, jossa tavoitteena on päästä pääsarjaan, jo kuudennen SM-mitalinsa saavuttanut Ida Sinisalo kertoi parin suunnitelmista.

Juniorisarjojen mitalistit

U14-tytöt

1. Henriksson Milja / Subotic Nea
2. Kuronen Nella / Rissanen Elle
3. Bruce Henni / Siika-aho Sanni

U14-pojat

1. Maijala Matti / Sarajärvi Oskari
2. Viljamaa Veeti / Viljamaa Viktor
3. Määttä Mikko / Puhakka Juho-Markus

U16-tytöt

1. Hautala Linnea / Mäkitalo Sofia
2. Jokela Pinja / Ruohonen Siiri
3. Asikainen Ninni / Mentula Iida

U16-pojat

1. Kiil Kermo / Lehtosalo Niko
2. Marttila Nooa / Salminen Samuel
3. Keinonen Otto / Oksanen Aleksi

U18-tytöt

1. Hörkkö Roosa / Kuusela Linnea
2. Aronen Ada / Marjakoski Emilia
3. Heikkinen Tiia / Muukka Anniina Olivia

U18-pojat

1. Kattelus Ville / Pozo Hernández Sebastián
2. Tuorila Eero / Tuorila Esko
3. Pulkkinen Samu / Vainio Samuel

 

Kaikki tulokset: https://beachvolley.torneopal.fi/

Antti Saarimaan kuvagalleria: http://gallery.anttisaarimaa.fi/index.php?/category/Sports

Kuvat: Antti Saarimaa