SM-finaalit huipensi biitsikauden
Niina Ahtiainen ja Santeri Siren saavuttivat uransa ensimmäiset Suomen mestaruudet Jyväskylän SM-lopputurnauksessa. Sunnuntaina ratkaistiin mestaruudet myös junioreiden sarjoissa.
Naisten loppuottelu oli odotetun tasainen, kun verkon eri puolille asettuivat kärkiparit Taru Lahti-Liukkonen / Anniina Parkkinen ja Riikka Lehtonen / Niina Ahtiainen. Vaikka joukkueet harjoittelevat yhdessä, oli ottelu ensimmäinen virallinen keskinäinen kohtaaminen. Jatkopalloille venyneessä ensimmäisessä erässä molemmilla joukkueilla oli ratkaisupaikkoja. Kuitattuaan erän nimiinsä Lehtonen ja Ahtiainen jatkoivat hyviä otteita myös toisessa erässä ja voittivat mestaruuden suoraan erin 2–0 (25–23,21–16).
– Kyllä tämä herkäksi vetää. Vaikka minulla on monta Suomen mestaruutta, tämä voitto tuntuu poikkeukselliselta. Pelaan edelleen, koska nautin siitä valtavasti ja toivon että se myös näkyy, Riikka Lehtonen kommentoi.
Kansainvälinen kokemus jyräsi miesten loppuottelussa
Miesten loppuottelu oli kansainvälisissä turnauksissa hyviä otteitta esittäneiden Jyrki Nurmisen ja Santeri Sirenin näytöstä. Lauantain peleissä vakuuttavasti pelanneet Janne Marttila ja Pyry Topio eivät sadesäässä saaneet kaivettua käyttöön parasta asettaan kovaa hyppysyöttöä. Nurminen ja Siren saivat hyvällä torjunta-puolustuksella kaivettua peliin Marttilan kovat hyökkäykset ja repivät ratkaisevan eron molemmissa erissä jo alkumetreillä. Ottelu päättyi lukemiin 2–0 (21–10, 21–8).
– Hyvä peli verrattuna eiliseen. Pelattiin sitä omaa peliä, jota on pelattu läpi kesän. Eilen oma peli vähän takkusi osittain tuulen ja osittain jännityksen takia, mutta tänään pelattiin hyvin, Nurminen kommentoi loppuottelua.
– Meillä on ollut loistava kausi. Suomessa olemme voittaneet kaikki turnaukset, jotka olemme pelanneet. Myös ulkomailla on pärjätty mukavasti. . Suomen mestaruus on loistava päätös tälle kesälle.
Mestaruus oli Sirenin ensimmäinen. Nurmiselle SM-kulta oli kaiken kaikkiaan neljäs ja ja kolmas peräkkäinen. Kolme edellistä mestaruutta Nurminen on voittanut Pekka Piipon parina.
Sunnuntain SM-loppuottelut:
U14 pojat: Nooa Marttila / Samuel Salminen – Topi Tuomisto / Tuomo Kortesuo 2-0 (21-15, 21-16)
U14 tytöt: Netta Tolvanen / Viivi Riihimäki – Iida Pöllänen / Enni Övermark 1-2 (21-15, 14-21, 7-15)
U16 pojat: Luka Marttila / Urho Rytsä – Ilja Ivanov Matti Pennanen 2-1 (21-14, 14-21, 15-13)
U16 tytöt: Ada Aronen / Emilia Marjakoski – Sofia Lehto / Inka Sairiala 2-0 (21-18, 21-16)
U18 pojat: Santeri Saarimäki / Arttur Pennanen – Ville Kattelus / Sebastian Pozo-Hernandez 2-0 (21-14, 21-18)
U18 tytöt: Jessica Salminen / Netta Laaksonen – Aino-Kaisa Etelä / Hilla Nousiainen 2-0 (21-16, 21-19)
Miehet: Jyrki Nurminen / Santeri Siren – Pyry Topio / Janne Marttila 2-0 (21-10, 21-8)
Naiset: Anniina Parkkinen / Taru Lahti-Liukkonen – Riikka Lehtonen / Niina Ahtiainen 0-2 (23-25, 16-21)
Kaikki tulokset: https://beachvolley.torneopal.fi/